torstai 14. tammikuuta 2010

Ritarillista menoa ja edelleen talven ihailua!


Aivan mahtavaa kun päivä jo hieman pitenee! Pitkälle iltapäivään asti riittää jo valoa ja keskipäivän valo on aivan ihastuttava. Revin siitä kyllä antaumuksella kaiken mahdollisen energian ja D-vitamiinin hippuset.

Seuraavat kuvatkin kuvasin päivällä ulkona, kun oli niin hieno valo!
Tänään olen puuhastellut taas ompelusten kimpussa ja sain valmiiksi pikku paketillisen, joka jo lähti postipojan mukana kohti Oripäätä..terkut vaan sinne! :)
Toiveena 4.v pojalla oli jotain ritari juttua..ja meillä kun ei poikia ole ja ritarijutut eivät niin kovinkaan tutuiksi ole tulleet. Hetken päätäni siinä raavin ja sitten välähti! Ritarilinna tietenkin ja oma nimikkokilpihän pitää olla!
Kaava toiseksi uusimmasta Ottobresta (Night Owl yöpaita), jonka tein normaalin raglanhiha paidan tapaan. Tästä mallista tykkäsin kovasti! Velourit on Ikasyrilta ja Eurokankaasta... applikaation tilkut niitä ja näitä veloureita ja froteeta :)

Ja ei sovi unohtaa, että myös niistä pienistä pojista kasvaa viellä oivia ritareita. Pikkuveikalle siis ritari teemaista haalaria, omalla nimikkokilvellä. Ja sävyt toki samat kuin isoveljen paidassa. Kaavana Ottobren Mustikka haalari ja kankaina Myllymuksujen joustofroteet.


Samaan pakettiin mahtui hienosti vielä sipulimyssy perheen keskimmäiselle pikkutytölle. Kangas tuli vihdoin ja viimein Mjuka Tygeriltä eilen. Toimitus kesti lähes kuukauden!!!!!!!

Lopuksi pari ihanaa pakkaskuvaa..Ekassa näkymä meidän WC:stä :) Joka siis on varustettu isolla ikkunalla ja se on ihanaa! Kyllä tällasta pakkaskauneutta on siellä istuessa mukava katsella.

Tilda ja Tildan iskä ..viime sunnuntaina, ulkoiluhetkeä viettämässä.

Ja meikäläisen tyylinäyte mäenlaskusta. Ja kyllä me tuota mäkeä ollaan laskettukin, niin että takamuksessa tuntuu!


Nuo valtaisat pihamme koivut on saanu niin ihanan jäähile pinnan!! Ja jösses ku ne onkin suuuuuuret..talomme nimittäin on aika korkea ja näyttää ihan kirpulle noiden jättiläisten vieressä! Voi, voisiko tuo ihana jäähile säilyä kesänkin ajan??..ei vaiskaan, ihanaahan niihin on saada myös vihreät lehdet sitten taas kun lämpenee.


Lopuksi tekisi kovasti mieli purnata Lasten Metsoloiden toimintatavoista!! Olen meinaa viime aikoina saanut sieltä niin huonoa/omituista/erikoista palvelua, että en ikinä mistään muualta....huoh! En nyt kuitenkaan ihan viimeiseksi halua tästä aiheesta kirjoittaa, tai tästä postauksesta ei tuu ikinä loppua. Sen verran nousee karvat pystyyn kun en edes ajattelen koko asiaa!! Ehkä kirjoitan vaikka joku toinen päivä..jos haluatte kuulla..

Mutta nyt unille... zzz zzz ja hyvää yötä kaikille!

12 kommenttia:

  1. No kerro ihmeessä mikä siellä Metsoloissa mättää !

    VastaaPoista
  2. Tosi hieno linnapaita! Meidän poika olis varmasti aivan haltioissaan tuommoisesta.

    Ihana omenapuutarha teillä! Tykkään omenapuista ja istutettiin niitä viimekesänä 5 taimea. Kauan siinä kyllä menee ennenkuin näyttävät tuommoisilta kuin teidän :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat noi ritariompelukset!
    Kyllä veljesten kelpaa!
    Talvi on niin ihanaa aikaa ja kuvistakin tulee upeita(siis ulkokuvista)
    Pitää kipaista joku päivä kirpparikierrokselle:)

    VastaaPoista
  4. kerroppa tosiaan(metsoloista)...mä ihan ihmeissäni kun ite sain niin hyvää palvelua..vaikka soittelin ja muuttelin tilausta jne...
    ritari vaatteet oli upeita ihan livenäkin!

    VastaaPoista
  5. Hienot nuo ritariasut! Värisävyt ihanan rauhalliset.

    VastaaPoista
  6. Mä olen aina saanut Metsoloilta tosi hyvää palvelua (sekä tilatessa postitse että paikan päällä). Ja mun mutsikin (joka on tosi vaativa) jaksaa aina kehua Metsolan myyjiä.

    Mäkin olen huomannut, että Mjukatygerillä on aika hidas toimitus. Ei millään jaksaisi kovin pitkään odotella ihania kankaita. :)

    VastaaPoista
  7. Hienot on ritariluomukset :).
    Minä olen käynyt kerran lastenmetsolassa tääl oulus asioimas ja alakerran myyjän palvelu tyylin perusteella en olisi mennyt uudestaan (oli tietty joulukiireet, mut ei se asiakkaan syy ole), mutta yläkerrassa oli ystävällinen myyjä :). Joten tulee varmasti toistekki käytyä kangasostoksilla.
    Mut noi on ikäviä juttuja, jos palvelu ei pelaa :(.

    VastaaPoista
  8. Onpa ikävää jos palvelu on huonoa ja omituista :(
    Olen itse pari kertaa sieltä tilannut, ei mitään moitteita.

    VastaaPoista
  9. Kyllä nyt poikien ritarivaatteissa kelpaa.Tosi kivat!
    Juu kyl se Metsoloiden toiminta oli kyllä vähän huonoa...

    VastaaPoista
  10. Nuo ritari vaatteet on tosi upeita! Hauska idea ja niin siisti toteutuskin :) Ja värit aivan nappivalinta :) Teillä on muuten aivan ihanat maisemat ja upea liukumäkikin!

    VastaaPoista
  11. Kiitos kaikille kivoista kommenteista <3 Mie kirjottelen tästä Metsola tapauksesta seuraavaan postaukseeni. Lupaan! :)

    VastaaPoista
  12. Ihania ritariompeluksia! Taidanpa lainata ideaasi tuosta linnasta... Meillä on nyt nuo ritarijutut niin in:)

    VastaaPoista

Kommentoimalla teet minut hyvin iloiseksi!